En ole tällaista ennen tehnyt ja täytyy sanoa että ihastuin!!! Vaahdotetun Flora Vanillan kanssa ainakin oli ihanan pehmeää ja raikasta! Ei yhtään kirpeää, vaan makeaa mutta ei liian. Ohjeen otin Pirkan sivuilta.

1441230.jpg

Pohja:
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria
100 g voita
1 keltuainen
2 rkl kylmää vettä

Sitruunakiisseli:
4 dl kylmää vettä
2 ison sitruunan mehu (n. 1 dl)
1,5 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja
3 keltuaista

Marenki:
4 valkuaista
1 dl sokeria

Nypi jauhot, sokeri ja rasva, lisää keltuainen ja kylmä vesi ja sekoita nopeasti. Painele voideltuun piirasvuokaan ja paista 200 asteessa n. 12 minuuttia. Mittaa kiisseliä varten kaikki aineet kattilaat ja kuumenna koko ajan sekoitellen kunnes kiisseli sakenee. (mikä tulee yllättävän nopeasti). Jäähdytä sekä kiisseli että pohja. (itse ripottelin sokeria kiisselin päälle, että ei kuorrutu) Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeri ja vatkaa vielä hetki. Kaada jäähtynyt kiisseli jäähtyneen pohjan päälle, nostele vaahto kiisselin päälle. Paista torttua 150-175 asteessa n. 12 minuuttia, kunnes vaahto on kauniin vaalean ruskeaa. Varo ruskistamasta liikaa. Jäähdytä torttu ja tarjoa. Itse tarjosin tätä vaahdotetun Flora Vanillan kanssa, sopi tosi hyvin!

1441213.jpg

Hmmm.. tuon marenkivaahdon olisi voinut pursottaa, olisi tullut kauniimpi pinta. No, onpahan kotitekoisen näköinen:)