1249583618_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Grillasimme tänään ystäväperheen kanssa, söimme näitä possuvartaita tervakastikkeessa, broilerikebabia, uusia perunoita, salaattia ja valkosipulileipää.

Tämä tervakastikkeen resepti on otettu Grilli-ekstra vihkosesta, joka oli jonkun lehdessä välissä mökillä. Varsinkin tuo tervasnapsi kastikkeessa kiinnosti kovasti. Ohjeessa neuvottiin sivelemään kastiketta pintaan ennen grillaamista, meidän mielestämme olisi voinut hyvin laittaa jo edellisenä iltana maustumaan. Mutta hyvää oli, ja teen tervakastiketta varmasti toistekin. Sopii varmaan melkein minkä tahansa lihan kanssa. Ohjeessa käytettiin kassleria, josta emme välitä, joten teimme vartaat porsaan ulkofileestä.

600 g marinoimatonta porsaan ulkofileetä

Tervakastike
2 dl omenatäysmehua
1/2 lihaliemikuutiota
1 rkl worcestershirekastiketta
3/4 tl suolaa
1/4 tl inkivääriä
ripaus chiliä
2 tl perunajauhoja
3/4 dl tervasnapsia

puisia varrastikkuja

Leikkaa lihasta ylimääräiset rasvat pois. Paloittele liha poikkisyin viipaleiksi ja vielä kahdeksi osaksi paloiksi. Pujota lihat liotettuihin vartaisiin. Mittaa omenamehu kattilaan. Kuumenna ja lisää lihaliemikuution puolikas, maustekastike sekä suola, inkivääri ja chili. Sekoita perunajauhot tervasnapsiin ja kaada ohuena nauhan kastikkeeseen koko ajan sekoittaen. Anna pulpahtaa ja siirrä pois liedeltä. Jaa kastike kahteen osaan. Valele vartaat ennen grillausta kastikkeella ja grillaa kypsäksi. (muista ottaa grillattavat vartaat huoneenlämpöön ainakin tuntia ennen) Valele loppu kastike kypsien vartaiden päälle. Nautitaan uusien perunoiden ja salaatin kera, ja hyvässä seurassa tietenkin!